Ajankohtaista

Ajankohtaista

26.11.2019

Tapahtumia, pilottikokeiluja ja kaupunkipyöriä

Kesän yhteenveto

Image
 
Image
 
Uusia kaupunkisykkeleitä, robottibussi, sähköpyöräjärjestelmän pilottihankkeita ja monta muuta hienoa asiaa ehti mahtumaan 2019 kesään. Alkukesästä Oulun uudet piristävän vaaleanpunaiset kaupunkipyörät saivat äänestyksellä nimen Sykkeli, jotka ovat ainakin seuraavat 10 vuotta oululaisten apuna.

Kesään mahtui myös lyhyempiä projekteja, joissa Rolan oli mukana vahvalla osaamisellaan. Kalasataman robottibussikokeilu kesti kuusi kuukautta ja päättyi nyt marraskuussa. Rolanin kumppanuus hankkeessa oli oiva tilaisuus kehittää ja hioa osaamista automaattisen liikenteen operoinnissa ja ylläpidossa.

Hämeenlinnan sähköpyöräjärjestelmän pilottihanke, jonka tarkoitus on kehittää kaupunkirakennetta vähähiilisemmäksi, on myös lopuillaan. Rolan toimitti hankkeessa käytettävät sähköavusteiset polkupyörät, niiden tietojärjestelmän sekä käyttäjätuen. Pilottihankkeessa oli myös neliosainen tutkimusosuus, jossa kerätyn datan pohjalta tehdyn raportin on tarkoitus auttaa ja olla tukena kaupunkipyöräilyyn liittyvien toimenpiteiden käynnistämisessä.

Rolan oli myös pääsponsorikumppanina VeloFinland-tapahtumassa. Tapahtumassa tutustuttiin pyöräilyn ja kaupunkiliikkumisen uusiin suuntauksiin. VeloFinland-tapahtumassa tutustuttiin myös siihen, miltä tulevaisuus näyttää kaupunki- sekä yhteiskäyttöpyöräilyn näkökulmasta.

Yhteiskäyttö- ja vuokra-autojen ylläpitopalvelut oli yrityksen tukijalka monta vuotta, paljon ennen yhteiskäyttöpyörien ja sähköpotkulautojen tuloa markkinoille. Autoilla on edelleen merkittävä rooli ihmisten liikuttamisessa. Myös meillä Rolanissa on tämä tunnistettu ja autopalvelut ovat laajentuneet niin maantieteellisesti kuin volyymin suhteenkin merkittävästi vuonna 2019.

Kesään mahtui monta hienoa projektia ja tapahtumaa, mutta onneksi pyöräilykausi ei rajoitu vain kesään. Rolan pitää kaupunkipyöristä huolen myös talvella, joten raikkaassa talvisäässä kelpaa myös pyöräillä.

[wpforms id="807" title="false" description="false"]

OTA YHTEYTTÄ, NIIN KERROMME LISÄÄ PALVELUISTAMME JA YHTEISKÄYTTÖPALVELUISTA

Jätä viesti tai ota suoraan yhteyttä.